Ala-asteella ajauduttiin tekemään räppiä pikkuveljen kanssa varmaan sen takia, että isosiskolla oli hoppikausi ja haluttiin olla kuin hän. Kirjoittelin biisejä pöytälaatikkoon ja kuuntelin räppiä läpi yläasteen ja lukion. En ajatellut, että lähtisin sitä tosissani tekemään, kunnes veli pyysi keikalle tuplaamaan. Mä sitten innostuin siitä. Päätettiin perustaa bändi, ja siitä se sitten lähti.

Enimmäkseen olen kokenut, että räppimaailmassa on tosi positiivinen meininki. Se johtuu ehkä niistä ihmisistä, joiden kanssa on saanut tehdä töitä. Tekijänä ei ole onneksi tarvinnut erityisemmin miettiä omaa sukupuolta, eivätkä kollegat laita sellaiseen naislokeroon.

En ajattele, että sukupuolten välinen eriarvoisuus olisi erityisesti räppimaailman ongelma, vaan rakenteellinen ongelma joka paikassa. Naisen asema on kaikkialla, Suomessakin, edelleen huonompi. Kyllähän se räpissä näkyy, keikkailupuolella varsinkin. Esimerkiksi festareilla on yleensä se yksi naisräppärislotti, joka täytetään. Itsekin sain juuri vastaukseksi festareilta, joilta kysyttiin Rauha-tätin kanssa keikkaa, että ”meillä on naisslotti jo täynnä”.

On kiva, että keikoilla on ollut kannustavaa yleisöä ja positiivinen vastaanotto. Suurimmaksi osaksi ihmiset suhtautuvat musiikkiin ihan vain musiikkina, mutta kyllä joka keikalla tulee ainakin yksi ihminen sanomaan: ”En mä silleen naisräppiä kuuntele, mutta olit tosi hyvä naiseksi.” Siinä huomaa, kuinka rakenteissa eriarvoisuus on. Eivät nekään ihmiset pahalla sano, vaan haluavat ihan vilpittömästi ja hyvillä mielin sanoa jonkun kohteliaisuuden. He eivät vaan itse tajua, että menee vähän metsään.

Suomessa on vielä aika vähän naisräppäreitä osittain siksi, että räppi on suhteellisen uusi juttu täällä. Toisaalta räppi koetaan aika miehiseksi ja seksistiseksi genreksi. Nyt on hienoa huomata, että naisräppäreitä alkaa olla Suomessa koko ajan enemmän. Käyn paljon kouluissa pitämässä räppityöpajoja lapsille ja nuorille. Niihin on osallistunut jopa enemmän tyttöjä kuin poikia, ja on ollut hienoa nähdä, etteivät lapset tee samalla tavalla sukupuolijaottelua kuin aikuiset. Toivottavasti sieltä nousee uusi sukupolvi, jossa tasa-arvo ei kariudu.

Sukupuoli ei määritä ihmistä, ja siksi toivoisin, ettei siitä tarvitsi räpissäkään tehdä mitään erityistä juttua. Toivoisin, että naisräppärin musiikkiin suhtauduttaisiin ihan vain musiikkina.

Kiinnostuin jo lapsena teatterista, koska olen syntynyt ja kasvanut Kouvolassa pienessä kylässä. Siellä ei ollut mulle hirveästi tekemistä, joten olen aina kehittänyt omia maailmojani. Tässä hektisessä maailmassa on tärkeää tarjota ihmisille mahdollisuus olla jossain muualla. Nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa muodin ja puvustuksen koulutusohjelmaa. Ala vaatii ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta.

Miehenä tällä alalla saan huomattavasti naisia enemmän huomiota ja mahdollisuuksia. Valitettavasti uskon, että asia ei ole niin naisten työskennellessä miesvaltaisilla aloilla. Mä en ole ihminen, joka haluaisi jollain tavalla korostaa sukupuoltaan. En edes tykkää puhua näin sukupuolitetusti. Se tuntuukin epäreilulta, että naisten täytyy tehdä enemmän töitä, jotta saisivat yhtä paljon kuin miehet.

Olin yksi neljästä opiskelijasta meidän luokalta, jotka tekivät työharjoittelunsa uuden Tuntematon sotilas -elokuvan puvustamossa. Olin ainoa, jolla ei ollut aikaisempaa vaatetusalan koulutusta.

Työ oli tosi rankkaa ja monipuolista. Sen ohessa sai heijastella omia asenteitaan. Kuvausjakson töihin kuului paljon korjausompelua, koska vaatteet olivat vanhoja ja niissä rämmittiin metsässä. Tein myös paljon järjestelyhommia sekä vaatteiden värjäämistä ja patinointia.

Mulle oli aluksi vaikeinta elokuvassa sotilaita esittävien avustajien pukeminen. Olin keksinyt päässäni, että heillä on varmasti paljon ennakkoluuloja mua kohtaan. Omaksuin sitten ne ennakkoluulot itselleni ja muutin käytöstänikin niiden perusteella. Sitä pitäisi aina välttää. Silloin niistä muiden oletetuista ennakkoluuloista tulee sun omia ennakkoluuloja sua itseäsi kohtaan.

Kun avustajien pukemista oli tehnyt pari viikkoa, rohkeus kasvoi. Se oli tosi oivaltava hetki mulle: tajusin, etten voi elää elämääni niin, että suhtaudun ammattiinikin varovaisesti jonkun omassa päässäni olevan ajatuksen takia.

Ennen kuvauksia ajattelin paljon Tuntemattoman sotilaan tematiikkaa. Se perustuu kuitenkin sellaisille arvoille, joita en tue. Kuvausten aikana ajatukset muuttuivat jonkin verran. Ymmärsin, että uudelleenfilmatisoinnin pointti on ehkä muistuttaa täällä Suomessa, että sotaa käydään edelleen kaikkialla.

Sukupuolten suhteen koen, että Tuntemattoman sotilaan asetelma on ajankuva. Silloin on ollut vahvat normit siitä, että mies on mies ja nainen on nainen, ja on käyttäydytty sen mukaan. Yli 70 vuodessa asiat ovat kuitenkin muuttuneet.

Aika moni sanoo, että hyvältä parturilta tai kampaajalta vaaditaan paljon taiteellisuutta. Jos asiakas pyytää leikkaamaan kaksi senttiä latvoista, ei siinä kuitenkaan kauhean taiteellinen voi olla. Täytyy lähinnä hahmottaa kulmia ja pituuksia. Siinä ei ole sukupuolella mitään merkitystä.

Jo lapsena mä laitoin usein äidin tai kavereiden hiuksia ja kerroin haluavani kampaajaksi. Vanhemmat vaan halusivat, että saisin ammatin, josta pidän. Päädyin amikseen opiskelemaan parturi-kampaajan ammattitutkintoa. Opinto-ohjaajat olivat tyytyväisiä, koska olin löytänyt oman juttuni.

Opiskelen nyt ekaa vuotta. Hiusalan opiskelu alkoi miesten hiuksista ja parran muotoilusta, ja jatkuu naisten lyhyistä hiuksista pitkiin. Kohta tehdään myös kampauksia, ja toisena ja kolmantena vuonna siirrytään värjäyksiin ja permanentteihin. Oon tykännyt tosi paljon: luulin, että opiskeltaisiin enemmän teoriaa, mutta me alettiin jo suunnilleen toisella kouluviikolla leikkaamaan hiuksia. Kun tehdään paljon itse työtä, oman kehityksen huomaa heti.

Meidän luokalla on yhteensä 34 oppilasta ja niistä neljä poikaa. Monet tytöt luokalla ei oo erityisen motivoituneita meidän alasta, vaan on vaan päätyneet jotenkin siihen kouluun.

Jotkut saattaa ajatella, että miehet ei soveltuisi pieneen näpertelytyöhön, pitelemään jotain saksia kädessä. Meidän sukupolvi on kuitenkin paljon avarakatseisempi. Ihan sama, jos on mieskampaaja tai nainen jollain vartija-alalla.

Kyllähän yläasteella sai kuulla, jos laittoi vaikka jotain vähän räväkämpää päälle. Mulla on kuitenkin aina ollut paljon kavereita. Oon kiinnostunut sisustamisesta ja ulkonäöstä, joten valtaosa mun kavereista on tyttöjä. Siitä mä oon pelkästään iloinen. Ei mulla ole paljoa yhteistä jonkun lätkäjätkän kanssa, eikä tarvitse ollakaan.

Musta tuntuu, että jos hakee isoon kampaamoon töihin ja siellä on töissä paljon naisia, erottuu miehenä hyvin joukosta. Luulen, että mulla on hyvät mahdollisuudet tällä alalla just siksi, että olen mies. Tulevaisuudessa mä haluan tehdä paljon hyvää työtä ja saada paljon asiakkaita. Ehkä mä sitten joskus perustan oman kampaamon.