Olen kuullut tosi yksittäisiä ja pieniä huomioita siitä, että olen naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa. Meillä on aika monikulttuurinen ystävä- ja perhepiiri, jossa ihmiset ovat avoimia ja matkustelleet paljon. Se vaikuttaa tietysti siihen, miten he meitä kohtelevat. Ja sekin varmasti vaikuttaa, että asumme pääkaupungissa. Täällä ilmapiiri on ehkä avoimempi kuin muualla Suomessa.

Yhden kerran olen kokenut todella inhottavan, ahdistavan ja toisaalta jollain tapaa humoristisenkin tilanteen bussissa. Olin kaksin lapseni kanssa. Kaksi miestä ilmeisesti luuli meitä jostain syystä muslimeiksi ja alkoi keskustella todella ikävään sävyyn ja kovaan ääneen meistä: “Vittu, en tajua suomalaisia naisia! Siinäkin on hyvännäköinen suomalainen muija, jolle ei ole kelvannut suomalainen mies, vaan joku ulkomaalainen islamilainen neekeri, jonka kanssa on pitänyt hankkia lapsia!” Lapseni ulkonäöstä huomaa, että hänen taustassaan on hieman muutakin kuin suomalaisuutta. Kai he sen myötä olettivat meidän olevan muslimeja, joita emme siis ole.

Miehet puhuivat todella lujaa. Varmasti kaikki bussissa olleet sen kuulivat, mutta kukaan ei puuttunut asiaan. Sen jälkeen mietin, kuinka paljon ihmiset – ja erityisesti muslimit – oikeasti joutuvat kestämään. Leimaamista, syrjintää ja paheksuntaa esiintyy Suomessa aika paljon, eikä kukaan tee niissä tilanteissa mitään.

En tiedä, miten ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan saisi loppumaan. Ei ainakaan sillä huutelulla ja riehumisella. Voisi olla hyvä, että vähemmistöjen määrä Suomessa lisääntyisi entisestään. Silloin monikulttuurisuudesta tulisi normaalimpaa. Lisäksi olisi tärkeää, että ihmisille syntyisi henkilökohtaisia suhteita ulkomaalaisiin, ja että ihmiset ystävystyisivät myös muiden kuin kantasuomalaisten kanssa.

Mieheni työskentelee taide- ja kulttuurialalla, ja on myönnettävä, että se antaa aika paljon anteeksi. Se helpottaa, eikä tarvitse selitellä. Toisaalta on ikävää huomata, miten suuri merkitys puolisoni työllä on ihmisten käyttäytymiseen.

Kun mieheni tuli Suomeen, hän tarvitsi luonnollisesti aika paljon apua käytännön asioiden hoitamisessa. Kielitaitoa ei silloin juuri ollut, ja muutenkin kulttuuri oli uusi. Jouduin tietenkin auttamaan silloin aika paljonkin, ja toisinaan se oli raskasta. Mutta en kokenut sitä mitenkään häiritsevänä. Jos olisimme muuttaneet mieheni kotimaahan, tilanne olisi ollut päinvastainen.