Tulin raskaaksi aika pian sen jälkeen kun olimme alkaneet yrittää. Kun saat sen odotetun plus-merkin tikkuun, susta tulee heti vanhempi. Rupeat ajattelemaan tulevaisuutta: nimiä ja sitä, miltä tuleva lapsi näyttää.

Viikolla 11 mulla alkoivat kovat supistuskivut. Kävin päivystyksessä, eikä sydänääniä enää löytynyt. Raskaus meni kesken myöhemmin siinä päivystyksen lattialla. Vaikka tiesin, että keskenmenon riski oli olemassa, ei sen kuvittele osuvan omalle kohdalle eikä siihen voi mitenkään valmistautua. Se iskee päin naamaa eikä sitä ymmärrä.

Terveydenhuollon tuki oli siinä tilanteessa heikkoa. Tapahtumaa ei edes pahoiteltu. Ymmärrän, että se on heille yleistä, mutta mulle ei. Keskenmeno herättää kysymyksiä: olisiko voinut tehdä jotain toisin ja miksi niin kävi. Näihin kysymyksiin en saanut terveydenhuollon piiristä vastauksia. Koin jääväni asian kanssa tosi yksin, oman tiedonhankinnan ja ymmärtämisen varaan.

Monet yrittivät lohduttaa sanomalla: ”Kyllä sä vielä tuut raskaaksi.” Se ärsytti mua tosi paljon, koska eihän sitä voi kukaan tietää. Itse koen, että tsemppausta tärkeämpää on se, että lähipiiri on läsnä korvina, jos haluaa puhua.

Mut yllättivät omat vihan ja katkeruuden tunteet. Keskenmenon jälkeen olin tosi kateellinen lapsellisille siihen pisteeseen, etten halunnut nähdä vauvamahoja tai vauvoja. Enkä oikein vieläkään. Koin syyllisyyttä siitä, etten voinut olla onnellinen toisten puolesta.

Sosiaalisessa mediassa ei näy muita kuin onnistuneita raskauksia. Sillä on syynsä, miksi merkkihenkilöiden raskauksista ilmoitetaan raskauden edettyä jo pitkälle. Epäonnistuneet tarinat eivät ole tervetulleita, vaikka ne ovatkin yleisiä. Eihän kuolemasta tai vanhenemisestakaan puhuta, koska ne ovat ikäviä asioita. Tuntuu ettei me ylipäänsä osata suhtautua negatiivisiin asioihin, koska niitä ei tarjoilla meille. Koen kuitenkin, että mun raskaustarina on yhtä arvokas kuin nekin, jotka päättyvät vauvaan.

En tiedä, pääseekö keskenmenosta koskaan täysin yli. En olisi ikinä arvannut, että menetys on niin raskas. Elämä kuitenkin jatkuu ja menetyksen kanssa oppii elämään. Pitää vain antaa itselleen lupa tuntea aidot tunteet.

Toivoisin, että koulun seksuaalivalistuksessa käsiteltäisiin myös lapsettomuutta ja raskaaksi tulemisen haasteita. Ne on juttuja, joihin moni törmää siinä vaiheessa, kun haluaa lapsen. Olisi myös ihanaa, että yhteiskunnassa kaikki tarinat olisi tervetulleita, vaikka niillä ei olisikaan onnellista loppua. Kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti, mutta sitten tulee uusia tarinoita.