Psykiatrisessa sairaalassa kukaan ei halunnut toimia hoitajanani, koska kaikki tiesivät minun olevan toivoton ja vaikea tapaus. Vasta myöhemmin kävi selväksi, etten reagoinut hoitoon osin siksi, että olin saanut vääriä diagnooseja ja lääkityksiä. Hoidossa painottuivat lääkkeet, vaikka olisin tarvinnut psykoterapiaa. Päädyttyäni lopulta pitkäaikaisosastolle minulle todettiin, että siellä voi mennä vuosia. Käännekohtana muistan sen, kun omahoitajani kysyi minulta, josko halusin todella viettää loppuelämäni sairaalassa. Ihmeen kaupalla seitsemän vuotta kestänyt tuskallinen sairaalakierteeni loppui kuin seinään.

Samanaikaisesti, kun päätin, ettei kokemani kärsimys saanut olla turhaa, olin alkanut haudutella mielessäni ajatusta jatko-opinnoista yliopistolla. Ollessani vielä melko huonossa kunnossa sain idean autoetnografisesta tutkimuksesta omasta hoitopolustani skitsofreenikkona. Kun kävin yliopistolla näyttämässä tekstejäni, kävi kehotus kirjoittaa runoja tai päiväkirjaa. Olen myöhemmin lukenut noita tuon aikaisia kirjoituksiani, ja täytyy todeta, että ovathan ne olleet melko puuduttavia. Koin kuitenkin sisäistä pakkoa toteuttaa päähänpistoni, joten menin kerta toisensa jälkeen professorin vastaanotolle.

Sitkeän yrittämisen jälkeen yliopistolla näytettiin vihreää valoa. Idean saamisesta väitöskirjan loppuunsaattamiseen kesti viisi vuotta. Koska käytin aineistona omia kokemuksiani, koin työprosessin melko rankaksi. Tiedostin myös riskin, ettei työtä lopulta hyväksyttäisi. Olinhan hyödyntämässä tutkimusmetodia, jota ei Suomessa oltu aikaisemmin käytetty oman sairastumisen ja kuntoutumisen kokemuksen tutkimiseen.

Olisihan se hienoa, jos olisin väitellyt ennemminkin mullistavan hoitomenetelmän keksineenä syöpätutkijana. Koen kuitenkin, että minun paikkani on tuoda mielenterveyteen ja -hyvinvointiin liittyviä asioita julki. Haluan olla osaltani poistamassa ennakkoluuloja puhumalla terveyden ja sairauden liukuvasta rajasta sekä painottaa rinnalla kulkemisen tärkeyttä kuntoutusprosessissa.

Itselleni ratkaisevaa on ollut huomata, ettei elämä ole vain sairastamista. Olen paljon enemmän kuin mitkään diagnoosit. Elämääni tuo sisältöä tutkimus. Olenkin lähtenyt mukaan uuteen projektiin, jossa pyritään kartoittamaan eläköitymistä psyykkisistä syistä. Uusi lehti on avautunut.