Minulla todettiin loppuunpalaminen vuoden 2001 keväällä, kun asuin ulkomailla. Se oli hiipivä prosessi. Loppuunpalaminen ilmeni oirehdinnan skaalana, joka kehittyi pitkään kestäneen negatiivisen stressin tuloksena.

Muuttaessani takaisin Suomeen ihmettelin, kuinka loppuunpalaminen määriteltiin työuupumukseksi. Missään muussa maassa, jossa olen asunut ja työskennellyt henkilövastuisena johtajana, ei loppuunpalamista ole rajattu vain työhön liittyväksi tilaksi. Päinvastoin, terapiassa kartoitetaan potilaan koko elämän tila. Esimerkiksi Saksassa, jossa nykyään asun, kotiäideillä tunnistetaan usein loppuunpalamista.

Loppuunpalaminen, kansankieliseltä nimeltään burn out, ei ole sairaus. Kyse on mielestäni ennemminkin portaikosta. Siinä uupumuksen syyt ja syvyys johtavat sairastavuuteen, kuten unettomuuteen, masennukseen, luonteenpiirteiden muuttumiseen, itsetunnon häviämiseen tai vaikkapa muistihäiriöihin.

Ennen loppuunpalamistani en itse tajunnut omaa tilaani. Olin Lontoossa pitämässä esitelmää ja pyörryin useamman kerran tuona päivänä. Sisulla vedin kuitenkin esitelmän läpi 39 asteen kuumeessa. Takaisin Saksaan palattuani menin lääkärille, joka totesi minulla pahan munuaistulehduksen. Lääkäri ihmetteli, miten en ollut tuntenut kipua. Olin uupumuksessani niin pitkällä, että olin menettänyt kivun tunteen ja jopa värien näkemisen kyvyn. Toisin sanoen elimistöni oli täysin hätätilassa ja keskittyi vain hengissä pysymiseen.

Silloisen amerikkalaisen työnantajani suhtautuminen sairauteeni oli todella vaikuttava. Hän lähetti minut Ranskan rajalle loppuunpalamiseen erikoistuneelle klinikalle, jossa minut autettiin ensin ymmärtämään tilanteeni ja hyväksymään se. Vasta tämän jälkeen minua alettiin johdonmukaisesti tukea itselleni asettamien vaatimusten korjaamisessa. Minun loppuunpalamiseni johtui muun muassa onnettomasta, henkisesti raskaasta avioliitosta. Myös kasvatukseni seurauksena olin oppinut laiminlyömään omat tarpeeni täydellisesti.

Tällä hetkellä asun Saksassa ja työskentelen Lontoossa. Saksassa ja Englannissa työpäivien pituudet ovat huomattavasti pidemmät kuin Suomessa, mutta jatkuva palautteen saanti tukee työntekoa ja kannustaa eteenpäin. Tästä syystä pitkät työpäivät eivät juurikaan stressaa. On kuitenkin myönnettävä, että joudun jatkuvasti tekemään korjausliikkeitä, etten polttaisi itseäni uudelleen loppuun.

Selviytymisessä on tärkeää rakentava itsekritiikki. Sillä en tarkoita kritisointia, vaan sen korostamista, että itsestä tulee välittää. Avoin kommunikaatio on yhtä lailla tärkeää, sekä se, että pidettäisiin toinen toisistamme huolta.