Se, että olen päätynyt kotiäidiksi, liittyy isompaan kokonaisuuteen elämässäni. Toinen vanhemmistani teki todella paljon töitä ollessani pieni, mistä kärsin. Tunnistin jo nuorena itsessäni tuota samaa intohimoa työntekoon, joten halusin tehdä tietoisen päätöksen kulkea eri polkua.

Jos olisin jäänyt kotiseudulleni Uudellemaalle, olisin varmasti kokenut suurempaa ulkoista painetta jatkaa ammatillisen tutkinnon jälkeen yliopistoon ja sijoittua työelämään. Onnekseni päädyin yllättäen Etelä-Pohjanmaalle. Parikymppisenä perhettä perustavana en ole juurikaan poikennut muista ympärilläni olevista ihmisistä. Vieraillessani vanhempieni luona etelässä huomaan jo katukuvassa, etten ole aivan massaa kahden pienen kanssa. Alueellinen tuki onkin osoittautunut merkittäväksi itselleni. Kun on saanut kokea harmoniaa itsensä ja ympäristössä vallitsevan kulttuurin kanssa, on päätös kotiäitiydestäkin ollut helpompi.

Vaikka nuorena jaksaa fyysisesti paremmin valvomisen ja muun kuormituksen, niin onhan tämä ollut rankkaa. Itse pyrin kuitenkin lähtemään liikkeelle silloinkin, kun olen lopen uupunut. Saan voimaa muiden äitien tarjoamasta vertaistuesta. Eihän se koskaan ole kivaa kuulla, että toisillakin valvotaan tai että on muutoin rankkaa, mutta vastavuoroisen avoimuuden myötä huomaa, ettei ole yksin asioiden kanssa. Näin omakin taakka kevenee. Jos ei lähde kotoa, jää helposti siihen luuloon, että on ainut, joka painii kotiäitiyteen liittyvien ongelmien kanssa. Tämä saattaa taas vain pahentaa tilannetta.

Kotiäitiä saavat kiinnostaa muutkin asiat, kuin mitä tänään syödään tai mitä puetaan lapsille päälle. Se, että on säännöllisesti elämässä omia juttuja, jotka tukevat muutakin identiteettiä kuin äitiyttä, koituu lopulta perheen parhaaksi. Lapsen oikeus läsnä olevaan vanhempaan toteutuu paremmin, kun vanhemmatkin voivat hyvin.

Olen sitä mieltä, että Suomi on upea maa kasvattaa lapset. Palveluja on paljon ja valtio tukee taloudellisesti. Vaikka Suomessa luodaan institutionaalisella tasolla mielestäni erinomaiset puitteet lasten kasvatukselle ja täytetään perustarpeet, toivoisin kulttuurin kulkevan hieman yhteisöllisempään suuntaan.

Ihmisten ei tarvitsisi mielestäni pelätä niin paljon toisten ihmisten yksityisyyttä. Yksityisyyttä on tärkeä kunnioittaa, muttei sitä tarvitse pelätä. Saisi lastenkin kohdalla olla enemmän koko kylä kasvattaa -meininkiä. Olisi hienoa ihan yleisellä tasolla, jos voisi luottaa, että muita ihmisiä edes vähän kiinnostaa kanssaihmisten vointi. Ei kaiken muutoksen tarvitse lähteä aina jostain korkeammalta tasolta. Jokainen yksilöinä voi vaikuttaa siihen, millainen maa tämä on asua.