Minulla todettiin lukihäiriö ala- ja yläkoulun vaihteessa. Lukihäiriö on oppimisen haaste ja hahmotuksen häiriö. Se ilmenee minulla siten, että kirjoittaminen on keskimääräistä hankalampaa: kaksoiskonsonantit puuttuvat, kirjaimet vaihtavat paikkaa, saatan kirjoittaessa unohtaa sanoja ja omien kirjoitusvirheiden tarkistaminen on vaikeaa. Sama näkyy myös numeroissa.

Opin lukemaan kolmannella luokalla. Esitin siihen asti, että osasin lukea ja kirjoittaa. Pidin muun muassa esitelmiä ulkomuistista tyhjää valkoista paperia ”lukien”. Tuolloin varmaan ajateltiin, että olin laiska, eivätkä ihmiset tienneet mikä lukihäiriö on. Kyllä minulle joskus naureskeltiin, kun saatoin esimerkiksi kirjoittaa “kukan” sijaan “kakka”. Silloin se satutti. Onneksi minulla on aina ollut hyviä ystäviä ja tsemppaavat vanhemmat.

Lukihäiriöön kohdistetaan ennakkoluuloja, kuten tyhmyys ja laiskuus. Usein sanotaan: ”Tsemppaa nyt vähän.” Luin Facebookista kommentin, jossa kommentoija kertoi pitävänsä kirjoitusvirheitä tekeviä ihmisiä typerinä. Vastasin hänelle, että minulla on lukihäiriö, ja että nuo sanat loukkaavat. Lukihäiriöllä ei ole älykkyysosamäärään mitään vaikutusta.

Työelämässä ja opinnoissa olen avoin lukihäiriöni suhteen. Kerron lukihäiriöstäni ja siitä, miten se näyttäytyy. Opettajan työssä kerron siitä aina oppilaideni vanhemmille. Moni vanhempi on nähnyt lukihäiriöni etuna ja ymmärtänyt, ettei oppiminen ole aina hauskaa kaikille.

Jos jotain olen saanut opetettua, niin sen, että kouluun tullaan mokaamaan. Opettajan pitää mahdollistaa lapselle tilanne epäonnistua ja yrittää uudelleen sekä antaa lapselle kyky, työkalut ja innostus oppia. Koulujärjestelmän tulisi varmistaa, että kaikilla lapsilla on tarvittavat resurssit oppia. Opettajilla täytyy olla tarpeeksi aikaa keskittyä lapsiin ja selvittää, minkälaista tukea ja aikaa he tarvitsevat.

Lukihäiriö on antanut minulle taisteluasennetta: jos haluaa saada jotain aikaan, pitää nähdä vaivaa sen eteen. Olen myös oppinut, ettei epäonnistuminen ole paha juttu. Ihminen voi tehdä ihan mitä haluaa, kunhan tarpeeksi harjoittelee ja yrittää.

Asia, jota vähiten tarvitsee elämässä hävetä, on se millaiseksi on syntynyt. En sano, että kaikkien pitäisi puhua ääneen lukihäiriöstä, sillä jokainen tekee juuri niin kuin itselleen parhaalta tuntuu. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset, joilla on oppimisvaikeus, uskaltaisivat vaatia tarvitsemiaan apuvälineitä tai -keinoja. Ellei joku vaadi, ei mitään tapahdu.