Pisimmän aikuisiän työurani olen tehnyt toimittajana. Kun työttömyys yllätti pitkän työputken jälkeen, jouduin palaamaan taas lähtöpisteeseen. Tuolloin mieleeni hiipi perisuomalainen ajatus: mitä muut minusta nyt ajattelevat? Vaikka häpeään ei ollut mitään varsinaista syytä, silti hävetti, kun mietin, mitä muut ajattelevat.

Työttömänä tekee yleensä kaikkensa ymmärtääkseen, miksi tilanteeseen on joutunut. Spekulaatioiden avulla en ole kuitenkaan ainakaan vielä päässyt yhtään pidemmälle. Minulla on kaksi ammattikorkeakoulututkintoa, mutta tiedän, ettei koulutukseni vastaa täysin media-alan vaatimuksia. Alalla on myös vähennetty työpaikkoja, joten kilpailu on koventunut. Minulla on kuitenkin liki kymmenen vuoden vankka työkokemus eri toimituksissa työskentelystä. Tuntuukin, että työpaikkoja hakiessa yliopistotason koulutuksen saaneet ajavat kaltaiseni ammattikorkeakoulusta valmistuneen edelle – huolimatta muista osatekijöistä, kuten työkokemuksesta.

Mietin, onko ammattikorkeakoulututkinto edelleen työnantajille kummajainen, ja olenko käynyt kouluni ihan turhaan. Vai pelkääkö työnantaja minun tulevan liian kalliiksi kokemus- ja ikälisineni? En todella tiedä. Olisin hyvin kiitollinen, jos joku osaisi antaa minulle vastauksen kysymyksiini.

Pitkilläkin työttömyysjaksoilla olen pyrkinyt hankkimaan itselleni mielekästä tekemistä niin yhdistystoiminnan kuin erinäisten luottamustehtävien parista. Kaiketi yleinen aktiivisuus kertoo ihmisestä jotain, vaikka työmarkkinoilla pysyttelemisessä olisi ollut haasteita. Ansioluettelossa olevien aukkojen suhteen olisikin hienoa, jos voitaisiin tarkastella kokonaisuutta. Ei se hankittu ammattitaito minnekään katoa.

Työhaastatteluissa omassa maakunnassani on usein tiedusteltu, kuinka paljon mieheni yritystoiminta työllistää minua. Mieheni on maatalousyrittäjä, ja toki maatilat ovat usein perheyrityksiä. Ehkä työnantajat olettavat, että mieheni työ pitää minut niin kiireisenä, että en pystyisi hoitamaan muita töitä kunnolla. Olen kuitenkin miettinyt, kysytäänkö asiasta muiden alojen yrittäjien puolisoilta. Puolison uravalinta ei saisi olla kenenkään työllistymisen esteenä. Toivoisinkin, etteivät työnantajat nojaisi liiaksi omiin tulkintoihinsa.

Sen, että olen puolison työn kautta sidottu maakuntaan, voi nähdä joko haasteena tai mahdollisuutena. Uskollisia työntekijöitä voi löytyä eritoten niiden maakuntalaisten parista, joilla on muitakin sidoksia alueeseen kuin työ. Koska peltoja ei kuitenkaan tuosta vain kääritä ja siirretä esimerkiksi Kehä kolmosen sisäpuolelle, minun tulee olla valmis vastaanottamaan työtarjouksia myös kauempaa. Toisaalta etätyömahdollisuuksien kehittäminen näin digitalisaation aikaan ei olisi lainkaan hassumpi idea.