Kun siirryin nykyisiin toimitusjohtajan tehtäviini, minua haastateltiin monesti siksi, että olen naisjohtaja. Niissä tilanteissa halusin – ja haluan edelleen – sanoa ennemminkin olevani johtaja, jonka lisäksi olen myös nainen. Olen molempia sataprosenttisesti. Naiseus itsessään ei leimaa johtamistani. Olen nainen, ja se on yksi osa sitä, minkälainen henkilö olen. Ja se henkilö, joka olen, näkyy johtamistyylissäni.

En ollut ensimmäinen pörssiyhtiön naistoimitusjohtaja Suomessa, mutta olin pitkään ainoa. Nyt naisia on kuitenkin alkanut näkyä enemmän. Tietynlaista muutosta on ollut ilmassa, ja ehkäpä se murroskohta on oikeasti nyt tässä. Niinhän ne muutokset monesti tulevat: ensin on vähän ja pientä, josta se sitten kasvaa suuremmaksi. On pitkään puhuttu, että johtamisasemaan pääseminen vaatii tiettyjä valintoja, joita naiset eivät ole tehneet. Mutta ehkä nyt onkin sen sukupolven aika, jossa näitä valintoja tekevät myös naiset.

Uskoisin, että johtamiskulttuuri on myös muuttumassa. Auktoriteettiin perustuva johtaminen oli pitkään “ainoa oikea tapa”. Viime aikoina on huomattu, ettei sillä kuitenkaan saada motivoitua ihmisiä. Johtaminen on ihmistyötä ja siksi mielestäni innostavaa. Mielestäni naisilla on keskimääräistä parempi tunneäly ja luontaisempi kyky tunnistaa ihmisten erilaisia motiiveja ja tarpeita. Se on valtava etu johtamistyössä.

Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa ennakkoluuloton ihminen. Ihmisen nimi, tausta, ikä ja muut seikat ovat monesti asioita, joiden ei ajattele vaikuttavan mihinkään. Silti ne synnyttävät mielikuvia ja saavat meidät käyttäytymään tietyllä tavalla. On hyvä miettiä, miten ne ennakkoluulot muokkaavat käytöstämme joka päivä.

Jos koen, että jotakin tehdessäni ihmiset pitävät minua pyrkyrinä tai aggressiivisena, tietyt valinnat voivat jäävät tekemättä ja saatan valita helpomman tien. Alitajuntaisilla ennakkoluuloilla on vaikutuksensa, totta kai. Muutenhan meitä naisia olisi varmaan toimitusjohtajina yhtä paljon kuin miehiä.

Ei senkään tosin pitäisi olla lähtökohta, että kaikkialla olisi miehiä ja naisia fifty-fifty. Ei ole myöskään kenenkään etu, että vain naiset pärjäisivät ja miehet eivät. Oleellista olisi, että kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet. Sellaiset mahdollisuudet, etteivät piilevät ennakkoluulot jarruttaisi ketään.

Kun pohditaan, onko lasikattoa, niin ihan varmasti on. En ole itse kuitenkaan kohdannut sitä juurikaan – tai sitten en ole huomannut. Olen silti varma, että monet naiset ovat kohdanneet epätasa-arvoa sukupuolensa vuoksi. Emme me elä täydellisessä yhteiskunnassa. Minulle sukupuoli ei vaan ole koskaan tuntunut olevan este.