Kun ihastuin ensimmäisiä kertoja elämässäni, ihastuin aina tyttöihin. Itselleni oli aivan selvää, että kasvan pojaksi. Puberteetti-iässä aloin ymmärtää, että ehkä tässä onkin jotain outoa. Minua puhuteltiin tyttönä ja minun odotettiin käyttäytyvän tietyllä tapaa.

Konkreettisesti taisin kokea ennakkoluuloja ensimmäistä kertaa vasta 17-vuotiaana. Kimppuuni hyökättiin kadulla, koska mua pidettiin outona poikatyttönä ja lesbona. Sosiaalinen ja seksuaalinen käyttäytymiseni viittasi siihen, että olen tyttö, joka rakastuu tyttöihin. Itse koin kuitenkin olevani poika, joka rakastuu tyttöihin.  

Lääkäri kirjoitti minulle 90-luvulla hormonireseptin, mutta pitkän pohdinnan jälkeen päätin jättää lääkkeet väliin. Ajattelin, ettei ne pillerit muuta mua mitenkään paremmaksi ihmiseksi. Myöhemminkään en halunnut lähteä suuriin korjausprosesseihin. Miksi minun tarvitsisi tehdä tietyt toimenpiteet, jotta muilla olisi helpompi olla, tai ymmärtääkseni kuka olen? Kyse olisi kohdallani ollut miellyttämisen ja joukkoon sulautumisen tarpeesta, johon koen paineen tulevan enemmänkin yhteiskunnan ja viranomaisten taholta.

Mielestäni on oleellista, että täytyy saada olla erilainen ja olla sitä rauhassa. Mihin maailma muka kaatuu, jos joku onkin erilainen?

Käytämme kauhean paljon aikaa sen miettimiseen, mitä muut meistä ajattelevat, sekä siihen, miten meidät nähdään tai määritellään. Vaikka identiteettini on itselleni ollut pitkään selviö, niin totta kai tunnen ja tiedän olevani yhteiskunnassa eriarvoinen. Adoptio-oikeus on yksi hyvä esimerkki, kastraatiosta puhumattakaan.

Transihmisten pitää monella tavalla todistaa psykologeille olevansa oikeita miehiä tai naisia. Väittäisin kuitenkin, että syvimmät ennakkoluulot liittyvät siihen, minkälaiset käsitykset meillä on miehistä ja naisista. Miksi se sukupuoli on niin tärkeä? Miksi se on niin tärkeää ulkomaailmalle, että mitä sukupuolta joku edustaa tai minkälainen pari joku on? Mitä se muuttaa, jos niitä määritelmiä ei pystykään tekemään? Nämä ovat hyviä filosofisia kysymyksiä ihan itsellenikin.

Ilmapiiri on muuttunut, ja transsukupuolisuudesta tiedetään nykyään paljon laajemmin. Viranomaisten suhtautuminen on silti pysynyt melko samanlaisena. Edelleen laki vaatii mielenterveyden tutkimista ennen sukupuolenkorjausprosessiin hyväksymistä ja monesti juuri se tekee prosessista raskaan. Siinä vaiheessa, kun Pride-kulkuetta ei enää tarvita, on päästy aika hyvään tilanteeseen näiden asioiden osalta.