Nuorena miehenä olin töissä Irlannissa kuusi vuotta. Oman kokemukseni mukaan irlantilaiset ovat hyvin välittömiä. Siellä kysytään tuntemattomiltakin kuulumisia ja tarjotaan apua. Jos joku on surullisen näköinen, tarkastetaan että kaikki on hyvin. Tänne tullessani ymmärsin Suomen olevan hyvin erilainen maa. Ihmiset täällä ovat hyvin pidättäytyviä.

Tulin kuusi vuotta sitten Suomeen. Puolen vuoden työskentelyn ja maassaolon jälkeen ymmärsin haluavani asettautua tänne. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana minulla ja perheelläni ei ollut juurikaan suomalaisia ystäviä. Naapurustossa ihmiset lähinnä tarkkailivat. Ainut rohkea oli eräs suomalainen mummo, joka alkoi opettaa minulle suomen kieltä. Nykyään me grillataan yhdessä makkaraa.

Olen sitä mieltä, ettei maahan muuttaneen kannata jäädä istumaan kotisohvalle. Pitää lähteä liikkeelle. Itse haluan keskustella suomalaisten kanssa ja oppia kieltä joka päivä. Joidenkin kantasuomalaisten silmistä näkee edelleen, että heitä jännittää. Kuitenkin esimerkiksi naapurustossani kaikki tervehtivät tätä nykyä, vaikka ensimmäiseen kolmeen vuoteen ei sanottu mitään.

Tällä hetkellä on helppoa saada työtä ja kaikki portit ovat auki, koska puhun kieltä, mutta alussa työnhaku tuotti todellista päänvaivaa. Hakiessani töitä minuun luvattiin usein ottaa yhteyttä. Istuin kotona ja odotin soittoa. Kukaan ei koskaan palannut asiaan, ja ihmettelin tätä logiikkaa. Päättelin että suomalaiset pelkäävät sanoa asioita suoraan. Saatuani töitä huomasin, että monella oli hieman ylimielinen asenne minua kohtaan. Kuitenkin puolen vuoden yhdessä työskentelyn jälkeen meistä tuli samanveroisia. Ihmiset tarvitsevat aikaa.

Kerran työmaalle tuli työkavereita Turusta. He olivat hyvin erilaisia suomalaisia: hymyilivät! Luulen Uudenmaan olevan melko väsynyt. Toiveenani on muuttaa sisämaahan, missä on rauhaisaa. Haluan asua ja työskennellä Suomessa koko elämäni.