Olin lähes kymmenen vuotta tehtaalla töissä ammattikoulusta valmistumisen jälkeen. Tuo kohtalaisen helppo ja hyväpalkkainen työ oli senaikainen unelmani. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, kuinka vuodesta toiseen kiirehdin tauoilla piirtämään. Piirtäminen merkkasi minulle iloa ja jonkinlaista toiseen maailmaan uppoutumista. En kuitenkaan osannut vielä ajatella taiteen tekemistä työnä.

Kaveri rohkaisi ottamaan töistä opintovapaata ja lähtemään erääseen tuntemaansa kansalaisopistoon opiskelemaan sarjakuvaa. Limingassa sain ensimmäistä kertaa kokemuksen yhteisöstä, joka oli kiinnostunut taiteen tekemisestä. Minulle avautui täysin uusi maailma. Kun vuoden päätteeksi palasin töihin, ymmärsin välittömästi, etten voinut jäädä enää paikoilleni. En halunnut päätyä kiikkustuolissa ajattelemaan: “Mitä jos…?” Niinpä irtisanouduin.

Ensin harjoittelin määrätietoisesti itsenäisesti ja vasta sitten päädyin opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin. Opiskeluaikanani seurasin, kuinka taiteen alan koulutusohjelmia leikattiin reippaalla kädellä. Tällaiset päätökset heijastuivat taiteen kentän kapenemiseen. Tämä trendi näyttää jatkuvan laajemminkin ja koen tämän valitettavan lyhytnäköisenä: kun kadut harmaantuvat ja värit häviävät ympäriltämme, kulttuuri kaikkoaa. Tällöin virikkeillä ja ajatuksilla on riski arkistua. Taide voi antaa kaikkea, mitä ylipäätään voimme ajatella. Siksi siitä ei tulisi tinkiä.

Italiassa laman iskiessä hallituksen ensimmäisiä päätöksiä oli päästää kaikki kansalaiset ilmaiseksi museoihin. Eleen voi nähdä merkkinä taiteen roolista italialaisessa yhteiskunnassa, mutta myös uskona siihen kaikkeen, mitä taiteella voidaan saada aikaan. Taiteen kautta ihmisellä on mahdollisuus kokea eri tunnetiloja, tarkastella itseään ja ihmisyyttä sekä oivaltaa. Viesti on ytimekäs toisellakin tapaa: taide ei ole minkään ryhmän etuoikeus, vaan kaikkien pitää voida kohdata taidetta, ihan oman hyvinvoinnin kannalta. Se parantaa samalla lailla kuin luontoon lähteminen.

Valmistuin muotoiluinstituutista graafiseksi suunnittelijaksi, minkä jälkeen lähdin kohti taidekenttää. Taiteilijana toimiminen ei kuitenkaan ole taannut taloudellista toimeentuloa. Ihmiset joilla ei ole käsitystä taiteellisesta työstä eivät välttämättä tajua, kuinka paljon tunteja siihen uppoaa. Oli kyse sitten ajatusprosessista tai lopputuloksen saavuttamisesta, mitään teosta ei viedä päätökseen hetkessä. Aina on lukuisia asioita aikaa viemässä. Tämä työ vaatii pitkäjänteisyyttä, monessa suhteessa. Taiteilija valmistuu usein työttömäksi ja pikkuhiljaa ponnistaa taloudelliseen vakauteen, joko apurahojen tai muiden tukien turvin.

Haluan tulevaisuudessakin jakaa visuaalista maailmaani muille ja saada ihmisiä ajattelemaan. Nautin työstäni, ja minua ilahduttaa nähdä muiden nauttivan kätteni töistä. Toivoisin kuitenkin, että jossain vaiheessa voisin elättää itseni ja perheeni tällä työllä.