Mut adoptoitiin Etelä-Afrikasta, kun olin 11 kuukauden ikäinen. Suomi on mulle kotimaa, koska en muista mitään ajasta ennen tänne muuttamista. En ole sen jälkeen käynyt Etelä-Afrikassa. Uskoisin, että siellä on aika erilaista kuin täällä. Olemme suunnitelleet matkaa sinne, mutta lennot kestävät niin kauan, etten tiedä jaksanko vielä lähteä.

Mua ei oikeastaan kiusata koulussa, mutta multa kysellään ihonvärin takia aika paljon asioita. Jotkut ovat esimerkiksi kysyneet, että onko ärsyttävää, kun on tumma iho. Tai että onko kivaa, kun ei tarvitse pistää aurinkorasvaa. Se on vähän hassua. Osa niistä kysymyksistä on myös tosi kiusallisia. Niitä kyselee jotkut meidän koululaiset, joiden kanssa mä en ikinä ole tekemisissä.

En mä silti usko, että ne tekee sitä pahalla. Koulussa saatetaan kiusata ihan olemattomistakin asioista: jos vaikka jonkun isoveli on tehnyt jotain tyhmää, se voi kostautua myös pikkuveljelle.

Mä aloitin amerikkalaisen jalkapallon treenaamisen vuosi sitten. Suomessa ei ole niin paljon jenkkifudiksen pelaajia kuin fudiksen tai lätkän harrastajia, mutta aika paljon kuitenkin. Meillä on iso jengi, jossa on vähän kaikenikäisiä tyyppejä. Mä en tuntenut ketään niistä, kun aloitin harrastuksen. Se oli pelottavaa. Nyt mä tunnen kuitenkin ne kaikki ja olen kaikkien kanssa ystävä. Olen jotenkin tykästynyt niihin ihmisiin.

Treeneissä ei kysellä mitään mun ihonväristä. Siellä se ei ole mikään este, koska suurin osa jenkkifudispelaajista on tummaihoisia. Meidän jengissä on jopa muitakin Etelä-Afrikasta adoptoituja. Me nähdään jengiläisten kanssa aika paljon treenien ulkopuolellakin, ja se on kivaa.

Haluaisin, että Suomi olisi kymmenen vuoden päästä vähän ennakkoluulottomampi maa. Olen matkustellut aika paljon, ja muihin maihin verrattuna Suomi on tosi hiljainen. Täällä ihmiset ei puhu hirveästi. Lontoossa lelukaupassa oli lelujen esittelijöitä, jotka puhui ja tuli juttelemaan. Jos mä menen Suomessa lelukauppaan, siellä ei ole oikein mitään sellaista. Täällä on mukavaa, mutta jotenkin tuntui, että Lontoossa ruskeat oli kuin kotonaan.

Itse mä pelaan toivottavasti vielä 21-vuotiaanakin jenkkifudista. Sitten kun mä lopetan, musta voisi tulla valmentaja. Toivoisin, että mä olisin asianmukainen koutsi: treeneissä saa pitää hauskaa, kunhan se ei mene pelleilyksi. Hyvä joukkuehenki on tosi tärkeä juttu. Siksi pyrkisin varmaan myös opettamaan mun jengiä hyväksymään erilaisuutta ja erilaisia pelaajia, jos ne ei vielä osaisi itse.