Ennen kuin hain Miss Helsinki -kisaan, pohdin pitkään, olenko valmis tähän. Ajattelin, että ulkomaalaistaustaisena en ole missin näköinen. Kriteerinä kisassa on esimerkiksi Suomen kansalaisuus. Ihmisillä on käsitys, että suomalainen on vaalea ja hänellä on siniset silmät. Jos näyttää erilaiselta, ei ole muka suomalainen. Halusinkin lähteä kisaan, jotta voisin avata oven muille. Avata sen oven, että kyllä kaikilla on oikeus olla tässä kisassa.

Ensimmäinen kuukausi Miss Helsinkinä oli hirveä. Ihmiset arvostelivat: “Miksi hänen piti voittaa? Ei hän ole suomalainen eikä hyvännäköinen. Se rumin voitti.” Kommentit olivat todella rajuja. En voinut ymmärtää, että aikuisilta ihmisiltä tuli sellaista tekstiä. Kukaan ei koskaan kommentoinut päin naamaa. Kun ihmiset kohtasivat minut kadulla ja tunnistivat, he tulivat puhumaan ja olivat positiivisia. Kaikki vihapuhe tuli sosiaalisen median kautta. Siellä on helpompi huudella.

Puheet ovat tuntuneet suoraan sanottuna kamalalta, mutta kun lähellä on positiivisia ihmisiä, ei ehdi keskittyä vihakommentteihin liikaa. Itseäni ärsyttää se, että mediassa korostettiin niin paljon rasismipuolta. Siitä en ole missään vaiheessa valittanut. Jopa Venäjältä asti tuli mediaa haastattelemaan, että annettiinko minun voittaa suvaitsevaisuuden vuoksi. Monet eivät tienneet, että kisa oli kestänyt jo puoli vuotta.

Missikisassa kilpailijat pyrittiin tekemään samannäköisiksi. Kaikki mielipiteet minusta kääntyivät, kun puhuin suoraan asioista Ylen ohjelmassa. Minut nähtiin omana itsenäni. Ei ollut ketään, kehen minua olisi voitu verrata.

Suomalainen nainen on mielestäni sellainen nainen, joka menee unelmiensa perään. Kongolainen nainen unelmoi todella paljon, mutta ei uskalla tehdä asioita unelmiensa eteen niin paljon kuin suomalainen. Olen syntyperältäni kongolainen, mutta en lokeroi itseäni mitenkään. Otan hyvät puolet kaikista kulttuureista. Suomalaisesta kulttuurista olen ottanut sisukkuuden. Olen aina ollut sellainen, että jos haluan jotain, teen sen eteen töitä.

Toivoisin että tulevaisuuden Suomessa opittaisiin hyväksymään erilaisuutta. Tuntuu että vihan määrä on kasvanut niin paljon. Monet eivät uskalla ottaa asioita esille, minkä takia vihapuhe vain jatkuu. Puhuminen on tärkeää. Aina joku ymmärtää.

Erilaisuus on kaunista. Se on hyväksi. Erilaisuus opettaa uusia asioita, pelastaa ja on ihailtavaa. Sitä on vaikea selittää. Pitää olla erilainen, ei vain samaa massaa.

Erilaisuus on kaunista. Se vain on.