Vietin nuoruuteni maaseudulla Savon sydämessä, eikä yhteyttä muuhun maailmaan juurikaan pidetty. Sanomalehtiäkään en paljoa nähnyt, vaikka kolme kertaa viikossa sellainen tuli pitäjään. Ei sitä ulkomaailmasta ymmärtänyt juurikaan. Monet nuoret miehet olivat olleet mukana sotilaspoikajärjestöissä talvisodan jälkeen, mutta itse asuin niin metsäperällä, ettei siellä sellaisista ollut tietoakaan.

Olin 18-vuotias, kun minut määrättiin varareserviin. En ollut käynyt vielä varusmiespalvelusta, mutta jatkosodan sytyttyä rintamalle tarvittiin miehiä. Ei sitä oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse. Ei ajatusta sotaan lähtemisestä osannut ottaa niin vakavasti kuin mitä se loppujen lopuksi oli.

Muistan kun noustiin junasta Äänislinnassa, nykyisessä Petroskoissa. Heti ulos astuttuamme alkoi kuulua ampumisen jylinä. Se pisti kertaheitolla totiseksi. Vasta silloin tajusin, millainen todellisuus edessä odotti.

Rintamalla olin lähes kymmenen kuukautta, aina sodan loppuun asti. Itse säilyin ehjänä, mutta moni ystävä menehtyi. Joka hetki tuli olla valveilla ja vartiossa. Se oli totista touhua. Rintamaveljistä sai tukea olemalla hyvä kaveri. Kaunaa ei saanut kantaa ja kaikkien kanssa piti tulla toimeen. Oli pakko.

Sitä oli naulan mentävä, mihin moukarilla osoitettiin. Rokka nyt oli oma yksilönsä, mutta ei meikäläisellä ollut mahdollisuutta määritellä, mitä suostuu tekemään. Rauhan tultua moni joutui lähteä ajamaan saksalaisia pois Lapista. Odotin itsekin päivän ajan junan lähtöä Lappeenrannassa, mutta yllättäen junamatka peruuntui ja säästyin tuolta kierrokselta. Olin helpottunut, ettei tarvinnut lähteä, vaikka menetyksiä Lapissa oli vähemmän. Tuntuihan se tuolloin oudolta, että yhtäkkiä tuli kääntää aseet aseveljiin päin. Ei sitä sodan kulkua siinä vaiheessa ymmärtänyt lainkaan. Kaikki tuntui ikävältä, mutta oli sopeuduttava.

En koskaan aktivoitunut poliittisesti, vaan pysyin kaikesta ulkopuolella. Ei minulla ollut ennakkoon mitään tietoa Venäjästä, kun ei ollut tullut historiaan tutustuttua. Myöhemmin matkustaessani Venäjälle olen saanut sieltä hyviäkin ystäviä ja päässyt paremmin perille asioista.

Toivoisin, että hyvät suhteet kyettäisiin säilyttämään. Muistettaisiin, että pyrkimys olla loukkaamatta toisia ihmisiä sanoilla ja teoilla on hyvä alku rauhan ylläpitämisen prosessissa. Mielipide-eroja tulee aina olemaan, eikä ajatuksissa ja menettelyissä kaikkien kanssa voi olla samalla viivalla. Kaikista asioista tulisi kuitenkin kyetä sopimaan. Meillä on Suomessa melkein kaikilla hyvä olla, ja sen soisi jatkuvan.