Mä tykkään yleensä sanoa, että Maiju on Mansikkka mutta Mansikkka ei oo Maiju. Mansikkka on vähän kuin 2D-versio oikeasta Maijusta. Mansikkka on ulospäinsuuntautuneempi, roolissaan huomion keskipisteenä ja uskaltaa sanoa rohkeasti mielipiteitä. Maiju on vähän ujompi ja vetäytyvämpi tyyppi, jos niitä nyt lähtee vertailemaan.

Mielestäni on hyvä, että somepersoonani eroaa siviiliminästä. Erityisesti silloin, kun saa ikävää kommenttia osakseen, voi ajatella sen kohdistuvan nimenomaan siihen somepersoonaan. On hyvä pitää joitain asioita ihan vain itsellään, ettei niihin voi hyökätä.

Mulle soitettiin viime vuonna Yleltä ja kerrottiin, että ne on suunnittelemassa mielenterveyteen liittyvää kampanjaa. Lähdin varauksetta mukaan, koska mun mielestä mielenterveyteen liittyvistä asioista ei puhuta tarpeeksi, ja niihin liittyy edelleen vahva stigma. Se oli ensimmäisiä kertoja, kun puhuin vähän vakavammista aiheista ja omasta masennuksestani julkisesti. Sen kautta sainkin Hyvän mielen lähettiläs -tittelin itselleni, mikä on suuri kunnia. Titteli vaikutti osaltaan tunteeseen, että omalla työlläni on merkitystä.

Todella usein kuulee sitä, että teen turhaa työtä ja olen ihan turha julkkis. Jos lannistavien kommenttien saamisen sijaan huomaa puhumansa vaikuttaneen ihmisiin positiivisesti, kannustaa se eteenpäin.

Kollegat auttavat jaksamaan ja käsittelemään tubettajan työn huonoja puolia. Jos tulee joku tosi ikävä kommentti tai näkee ikäviä juoruja itsestään netissä, helpottaa puhuminen jollekulle samaa kokeneelle. Joskus on hyvä myös ottaa etäisyyttä sosiaalisesta mediasta ja poistua kokonaan esimerkiksi pariksi päiväksi. Se palauttaa hyvin maan pinnalle.

Mun mielestä omaa somenäkyvyyttään kannattaa aina käyttää hyvään. Olen vasta lähiaikoina tajunnut, kuinka paljon vaikutusvaltaa itselläni on varsinkin nuoriin ihmisiin. Mielestäni pitäisi myös julkisesti puhua enemmän vaietuista asioista, koska puhumattomuus synnyttää tabuja ja edelleen puhumattomuutta.