Keskustelu rasismista on Suomessa nuorta. Esiin nostetaan kyllä yksittäisiä rasistisia tapahtumia, mutta ei nähdä rasismin olevan iso rakenteellinen ilmiö. Se näkyy kulttuurissa, kauneusihanteissa ja mediassa. Se näkyy siinä, ketkä ovat edustettuina valta-asemissa. Se näkyy historiankirjoituksessa ja koulun opetuksessa. Kun valkoiseen kuvastoon kasvaa pienestä pitäen, se muuttaa omaakin käsitystä värillisen ihmisen asemasta yhteiskunnassa.

Oon syntynyt Helsingissä ja asunut täällä koko ikäni. Äiti on suomalainen, syntynyt Oulussa. Isä on tullut Ghanasta Suomeen 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Olen kasvanut lähinnä äidin kanssa ja sitä kautta samaistunut suomalaiseen kulttuuriin. Vasta teini-iässä olen alkanut syventää omaa identiteettiäni ei-valkoisena ihmisenä. Silloin tapahtui sama kuin muillakin ihmisillä teininä: aloin miettiä, kuka oikeasti olen.

Jos tapaan uuden ihmisen, sen täytyy usein puolen tunnin jälkeen tietää jotain mun etnisestä taustasta. Kun mä tapaan jonkun valkoisen ihmisen, en mä kysele, mistä sen vanhemmat on kotoisin. Valkoisia ihmisiä ei tässä yhteiskunnassa kohdata ensisijaisesti heidän etnisyytensä kautta.

Kun kasvaa värillisenä Suomessa, ennakkoluulot arkipäiväistyvät ja niiden kanssa oppii selviytymään. Koska rasismi on jatkuvaa ja säännöllistä, sitä on välillä vaikeaa huomata. Eniten sattuu, jos rasismia ilmenee yllättäen, lähipiiristä tai sellaisissa tilanteissa, joissa on valmiiksi jokin valta-asetelma. Esimerkiksi työhaastattelut ovat muutenkin stressaavia kenelle tahansa. Värillisenä joudun sen lisäksi aina miettimään, pitääkö mun jotenkin ylittää ihonvärini ennen kuin päästään keskustelemaan muista asioista.

On erikoinen ajatus, että edustaisin jotenkin puoliksi Suomea ja puoliksi Ghanaa. Se ei vastaa mun omaa kokemustani mitenkään. Mä olen asunut täällä koko elämäni, enkä ole edes käynyt Afrikassa. Suhteeni Ghanaan on mulle tärkeä asia, mutta se vaikuttaa identiteettiini eri tavalla kuin monet olettavat. Mä olen suomalainen, Suomessa kasvanut ihminen. Olen vain ihonväriltäni toisenlainen kuin valtaosa ihmisistä.

Nykyiset ennakkoluulot luotiin imperialistisen ja kolonialistisen järjestelmän aikaan. Suomi on osa läntistä kulttuuripiiriä ja meille on sitä kautta periytynyt se mielenmaisema. Hienovarainen rasismi on meidän ajattelutavassa. Uskon silti, että tilanne paranee pikku hiljaa. Viime aikoina käyty rasismikeskustelu on lähtenyt ihmisistä, jotka kokevat rasismia.

Vaikka koen syrjintää ja ennakkoluuloja, olen myös tosi etuoikeutettu monessa mielessä. Olen mies, toimintakykyinen, korkeasti koulutettu ja puhun suomea. Täytyy erottaa keskustelut toisistaan: rasismi on rakenne ja olen sen uhri, mutta se ei tarkoita, etten ihmisenä olisi muuta. Traagisinta on, että rasismin myötä voi syntyä itseinhoa, eikä osaa arvostaa ihonväriään. Mulle on tärkeää etsiä omaa tapaa olla rehellisesti ylpeä ei-valkoisesta identiteetistäni.