SAMANARVOISTEN SUOMI

Ennakkoluulojen sijaan mietin enemmänkin työn arvostusta. Jotkut saattavat ajatella, että kun toiset sotkevat, miksi minä siivoaisin.

Tarja, 48, Lahti

Valmistuin 18-vuotiaana ammattikoulusta vaatetusalalta. Halusin tehdä käsitöitä, ja minusta piti tulla käsityönopettaja. Pääsin siivousalan töihin ja huomasin, että tämähän on käsityötä. Työ oli itsenäistä, ja tykkäsin tehdä asioita itsekseni. Nautin siitä, että sain tehdä puhdasta jälkeä ja nähdä ihmisiä.

Siivousala on fyysistä ja haastavaa. Aikataulut ja kohteet muuttuvat. Minulla on ollut onni työskennellä yhdessä kohteessa, palvelutalossa. Aikaisempina vuosina kohteita oli useampia.

Ennakkoluulojen sijaan mietin enemmänkin työn arvostusta. Jotkut saattavat ajatella, että kun toiset sotkevat, miksi minä siivoaisin. Kollegani ovat joskus sanoneet: ”Me ollaan vaan siivoojia.” Enää niin ei sanota. Ajattelin joskus itsekin, että onko tämä sitä mitä haluan. Olin epävarma, sillä minulla ei ollut alan koulutusta. Tietoni ja taitoni lisääntyivät, kun opiskelin laitoshuoltajaksi.

Siivousalasta saatetaan ajatella, että työ on kauhean likaista ja ala-arvoista pienen palkan vuoksi. En koe, että työni on sitä. Totta kai palkkaus on asia, joka tekee työstä aliarvostetun, joten sitä muuttaisin työssäni. Kun palkka on pieni, ihmiset eivät lähde tekemään työtä.

Työ on sosiaalista, ja siinä kohdataan asiakkaita sekä ollaan heidän kanssaan vuorovaikutuksessa. Minulla on mielenkiinto elämää ja ihmisiä kohtaan, sekä sitä kautta myös mielenkiinto työhöni. Ennen meitä ei saanut näkyä: työt tehtiin yöllä tai aikaisin aamulla, kun muut nukkuivat. Nykyään olemme tulleet asiakkaiden pariin, esimerkiksi kauppoihin ja toimistoihin. Saamme olla näkyvissä ja niin pitääkin. Se tuo samanarvoisuutta, ja saamme suoraan palautteen tehdystä työstä: ”Kiitos, kun siivosit työpöytäni.” Tai: ”Ai, kuinka kivaa tulla töihin, kun tuoksuu hyvälle.” Toki asiakas tulee huomioida niin, ettei häiritse hänen työtään.

Pidämme yllä terveyttä ja hyvinvointia. Siivoaminen on minulle ilo. Olen ollut ensi vuonna alalla 30 vuotta ja saanut nähdä, kuinka siivousala on mennyt eteenpäin. Minulla on ollut nuoria perehdytettävänä, ja on ollut hienoa päästä opettamaan oppejani heille. He oppivat minulta ja samalla minä heiltä.

Olen ylpeä työstäni ja haluan jaksaa tehdä sitä eläkeikään asti. Olen palvelualalla, josta tulee hyvä mieli. Pystyn tuottamaan hyvän palvelun niin, että asiakas on tyytyväinen. Asiakkaan tyytyväisyys on työssäni paras palkinto.

Toimittaja
Tiia Rahkonen
Kuvaaja
Saana Darth
Video
Kategoria:

LUE LISÄÄ