Tällä hetkellä Suomessa on vain kaksi naispuolista yliopiston rehtoria: Hankenin Karen Spens ja minä. En syyttäisi naisia itseään siitä, että he eivät ole hakeutuneet johtotehtäviin. Naisilta on ehkä puuttunut se rohkaisu, jota itse kyllä sain sekä hakiessani Helsinkiin dekaaniksi että siinä vaiheessa, kun minua pyydettiin Tampereelle rehtoriksi. 

Tie rehtoriksi kulkee usein dekaanikausien kautta. Jotta onnistuisi johtajana, ympärillä pitää olla työyhteisö, joka tukee ja arvostaa. Johtotehtävissä kohtaa aina myös sellaista päätöksentekoon tai päätöksenteon valmisteluun vaikuttamista, jossa huomaa jääneensä syrjään. Silloin johtaja voi epäonnistua yksinkertaisesti sen takia, ettei enää nauti yhteisön ja tärkeimpien kumppaniensa luottamusta.

Tampereen yliopiston sisällä en ole kokenut, että olisi vaikeaa olla nainen johtotehtävissä – mutta minä olenkin kolmas naisrehtori peräjälkeen. Monet muut yliopistot ovat toisenlaisia. 

Tampere 3 -prosessissa yhdistyy kolme korkeakoulua, joista Tampereen yliopisto on suurin. Tässä prosessissa on mukana niin voimakkaita intressejä, että monenlaisia keskusteluja on käyty myös suljettujen ovien takana. Minusta niissä on selvästi näkynyt myös sellainen poissulkeminen, jossa sukupuolellakin on ollut merkitystä. Tuntuu paradoksaaliselta havaita lasikattoja sellaisen tehtävän hoitamisessa, johon on kuitenkin päässyt rikkomatta lasikattoja. 

Jos muu porukka muodostuu miehistä, ainoan naisen jättämisen ulkopuolelle voi perustella vaikka sujuvalla vuorovaikutuksella. Me olemme Suomessa korkealla hyvän hallinnon mittareissa, ja lakipykäliä rikkovaa korruptiota tapahtuu vähän. Sen sijaan meillä on verkostomaista ja epävirallista hyvä veli -toimintatapaa, joka ilmenee sopimisena ja asioiden junailuna – joku on kuvannut sitä suomalaiseksi korruptioksi. 

Yleinen tasa-arvoetiikka ei ole sillä tavalla koodautunut, että se estäisi hyvä veli -verkostojen toiminnan. Suomessa on edelleen paljon virallisia ja epävirallisia johtoporukoita, joissa kaikki ovat miehiä. Sitten väitetään ihan suoraan, että naisen poissulkeminen on vain sattumaa. Jos tietoisesti toimitaan niin, että molemmat sukupuolet eivät ole tasa-arvoisesti edustettuina, siihen pitäisi olla aivan huippuerityiset syyt. 

Johtotehtävässä tuntuu erityisen ikävältä olla vastuussa asioista, joista käydyssä keskustelussa on tullut sivuutetuksi. Olen kuitenkin aina katsonut kokonaisuutta, pyrkinyt erottamaan pienemmät asiat isommista ja uskonut siihen, että järkeviä ratkaisuja kannattaa viedä eteenpäin. Koskaan ei saa luovuttaa. Olen mielestäni onnistunutkin, kiitos oman työyhteisön luottamuksen ja tuen. Yhdessä on tehty johdonmukaisesti työtä tieteen ja opetuksen hyväksi.